torstai 22. joulukuuta 2011

Joulunvietossa..

Olen siirtynyt Joulun viettoon! Aijon todella nauttia näistä tulevista vapaapäivistä tiukan työrupeaman jälkeen. Vaihdoin eilen jo hieman "vapaalle" ja söin reilummin. Myös tänään olen syönyt ns. normaalisti, enkä kyttäillyt syömisiäni. Herkkuihin en kuitenkaan ole koskenut, eli ihan normi-ruokalinjalla mennään. Suklaata aion kyllä syödä vielä, se on varma! Viime joulun vietin nimittäin maassa, jossa ei joulua vietetä, joten aion ottaa tästä joulusta nyt edellellisvuodenkin verran iloa irti!

En ole vieläkään täysin parantunut flunssasta. Edelleen nenä on varsin tukkoinen, vaikka muuten olo onkin hyvä. Joten tän viikon urheilut taitaa jäädä ihan hyötyliikuntaan, ja kävelylenkkeihin. Intoa urheiluun kyllä olisi, mutta palaan nyt sitten takaisin sorvin ääreen vasta 27.12 kunnes palaan takaisin joulun vietosta. Urheilumattomuus on kyllä vienyt selkeästi motivaatiota, eli eiköhän tämä vielä tästä. Luovuttamaan en kyllä rupea!

Painot jää nyt myös päivittämättä, koska luonnollisestikkaan minulla ei ole täällä vaakaa mukana :D Yritän kuitenkin nauttia joulusta kohtuudella, eli vältellen ylilyöntejä (lue. 300grammaa suklaata yhdeltä istumalta noin niinkun esimerkiksi...). 

Päivittelen kuitenkin tänne ruokailujani!


Ei kommentteja: